Nappulaliigan kilpailusäännöt 2010
Osanotto-oikeus
1. Turun kaupunki jaetaan alueisiin, joiden rajat hyväksytään ja päätetään syyskokouksessa.
2. Kaikki alueet, jotka vuosittain erikseen ilmoitettavaan määräaikaan mennessä ilmoittautuvat ovat oikeutettuja osallistumaan Turun Nappulaliiga ry:n järjestämiin sarjoihin.
3. Alueen kirjallisen ilmoittautumisen liitteenä on oltava luettelo osallistuvista joukkueista sekä joka joukkueelta toimihenkilöiden, pelaajien ja vanhempien pelisäännöt. Ennen sarjan alkua TuNL:lle toimitettavassa pelaajaluettelossa on mainittava pelaajan täydellinen nimi, sotu ja tarkka postiosoite. Luetteloa voidaan täydentää kilpailukauden aikana. Muut kuin luettelossa mainitut pelaajat eivät saa osallistua alueen virallisiin otteluihin.
4. TuNL:n joukkueissa saavat pelata kaikki Turussa asuvat tytöt ja pojat. Pelaajan korkein sallittu ikäraja määrätään vuosittain maaliskuun vuosikokouksessa. Alaikärajaa ei ole, mutta joukkueita ei velvoiteta ottamaan kahta vuotta ikärajaa nuorempia pelaajia joukkueeseensa. TuNL suosittelee aloitusiäksi koulunaloitusvuotta.
5. Pelaajalle ei saa asettaa mitään taloudellisia velvoitteita pelaajamaksun lisäksi mukaan pääsyn edellytykseksi.
6. Alueet ovat oikeutettuja osallistumaan E-, F-, G-, H- ja I-poikien ja E- ja G-tyttöjen sarjoihin. Alueet voivat osallistua kaikkiin ikäluokkiin usealla joukkueella. Jos alueen jossakin ikäluokassa on yli 15 pelaajaa, on suositeltavaa ilmoittautua sarjaan kahdella tai useammalla joukkueella.
7. Joukkueita saa ilmoittaa lisää syksyn sarjoihin kevätkierroksen päättymiseen asti kaikissa muissa paitsi poikien E-ikäluokassa.
8. Sarjoihin osallistuvalla alueella on oltava pelikelpoinen kenttä.
Edustusoikeus
Poikien on pelattava sen alueen joukkueessa, johon he asuinpaikkansa mukaan kuuluvat.
Jos alueella ei ole ikäluokassa joukkuetta tulisi poikien ensisijaisesti pelata saman alueen vanhemman ikäluokan joukkueessa. Mikäli vanhemman ikäluokan joukkueessa pelaaminen ei ole mahdollista (esim. E-pojat) tai pelaaminen vanhemmassa ikäluokassa ei ole mielekästä, voi TuNL vahvistaa pelioikeuden jonkun toisen alueen joukkueessa. Lupa on anottava kirjallisena TuNL:n johtokunnalta.
Jos pelaaja kesken kilpailukauden muuttaa toiselle alueelle saa hän siirtyä uuden alueen joukkueeseen tai jatkaa vanhalla alueella. Jos hän on pelannut vanhalla alueella vähintään yhden täyden kilpailukauden saa hän niin halutessaan jatkaa siinä joukkueessa koko nappulauransa. Mikäli pelaaja kuitenkin vaihtaa uuden asuinpaikan joukkueeseen ,hän ei enää saa palata vanhaan joukkueeseensa. Ellei tyttöjen oman asuinpaikan alueella ole tyttöjoukkuetta, saavat he vapaasti valita tyttöjoukkueen missä pelaavat. Tämän valinnan suoritettuaan tyttö rinnastetaan sen alueen pelaajiin, jonka hän on valinnut joukkueekseen, eikä hän voi enää vapaasti siirtyä toiselle alueelle, muutoin kuin TuNL:n kilpailusääntöjen mukaan. Mikäli omalle alueelle perustetaan joukkue, tulee tyttöjen siirtyä siihen elleivät ole edustaneet täyttä kautta jotain toista joukkuetta. Suosituksena on, että pelattaisiin sen alueen joukkueessa missä asutaan. Tyttö voi pelata myös oman alueensa vuotta nuoremmassa tai oman ikäluokkansa poikajoukkueessa. Jos tyttö aloittaa kilpailukauden alueen poikajoukkueessa on hänen pelattava siinä koko kilpailukausi.
Kaikista kilpailukauden aikana alueelta toiselle tapahtuvista siirroista on tehtävä kirjallinen ilmoitus TuNL:n toimistolle pelaajarekisterin pitäjälle.
Jos pelaaja muuttaa toiseen kuntaan, hän saa pelata alueen sarjaottelut kauden loppuun. Jos kyse on F-pojasta tai F-tytöstä hän saa niin halutessaan jatkaa TuNL:n joukkueessa koko nappulauransa. Poikkeuksia näihin määräyksiin voidaan myöntää pakottavissa tapauksissa, jolloin niihin on saatava johtokunnan hyväksyminen.
Mikäli pelaajan isä tai äiti valmentaa joukkuetta muulla alueella kuin he asuinpaikan mukaan kuuluisivat, saa heidän poikansa tai tyttärensä pelata isänsä tai äitinsä valmentamassa joukkueessa. Edellytyksenä on, että vanhempi osallistuu aktiivisesti valmennukseen ja on suorittanut SPL:n E-ja D-tason kurssin. Edustusoikeuden myöntää TuNL:n johtokunta.
Johtokunnan tai kilpailujaoston myöntämät poikkeusluvat ovat voimassa yhden pelikauden.
Ikärajat 2010
E-pojat 1.1.1999 ja myöhemmin syntyneet F-pojat 1.1.2000 ja myöhemmin syntyneet G-pojat 1.1.2001 ja myöhemmin syntyneet H-pojat 1.1.2002 ja myöhemmin syntyneet I-pojat 1.1.2003 ja myöhemmin syntyneet E-tytöt 1.1.1999 ja myöhemmin syntyneet G-tytöt 1.1.2001 ja myöhemmin syntyneet
Pelikenttä
7 vs 7
Kentän suositeltava koko on noin 40 x 60 metriä. Aloitusympyrän halkaisija on 11-12 metriä. Rangaistusalueen koko on 11 x 30 metriä.
Maalin koko on 2 x 5 metriä.
5 vs 5
Kentän suositeltava koko on noin 30 x 40 metriä.
Aloitusympyrän halkaisija on 11-12 metriä. Rangaistusalueen koko on 8 x 15 metriä. Maalin koko on 2 x 5 metriä.
Jokaisella kentällä tulee olla seuraavanlainen ensiapuvarustus:
Puhdasta vettä Sideharsoa Pikasiteitä Ideal siteitä Kertakäyttöisiä kylmäpusseja
Pelaajien varusteet
Kaikkien pelaajien on käytettävä säärisuojia.
Säärisuojien on oltava kokonaan sukkien peittämät.
Mikäli joukkueilla on samanväriset peliasut, vaihtaa vierasjoukkue päällensä omat tai kotijoukkueen antamat peliliivit. Maalivahdin pelipaidan värin on erotuttava muiden pelaajien paitojen väristä.
Sarjasysteemit ikäluokittain
|
|
E11 (P99) |
F10 (P00) |
G9 (P01) |
Tytöt -99/00 |
|
|
|
|
|
|
|
Pelipäivä |
Ma |
Ma |
Ti |
Ma |
|
Pelimuoto |
7v7 |
7v7 |
7v7 |
7v7 |
|
Pallo |
4 |
3 |
3 |
4 |
|
Kenttä (suositus) |
60m x 40m |
60m x 40m |
60m x 40m |
60m x 40m |
|
Peliaika |
2 x 25min |
2 x 20min |
2 x 15min |
2 x 25min |
|
Ottelut |
yksittäisiä |
yksitäisiä |
peli-ilta |
yksittäisiä |
|
Paitsioalue |
on |
on |
ei |
on |
|
|
|
|
|
|
|
|
H8 (P02) |
I7 (P03) |
J6 (P04) |
Tytöt -01 ja nuor. |
|
|
|
|
|
|
|
Pelipäivä |
Ke-To |
Ke-To |
Ke-To |
Ti |
|
Pelimuoto |
5v5 |
5v5 |
5v5 |
5v5 |
|
Pallo |
3 |
3 |
3 |
3 |
|
Kenttä (suositus) |
40m x 30m |
40m x 30m |
40m x 30m |
40m x 30m |
|
Peliaika |
2 x 15min |
2 x 15min |
2 x 15min |
2 x 15min |
|
Ottelut |
peli-ilta |
peli-ilta |
peli-ilta |
peli-ilta |
|
Paitsioalue |
ei |
ei |
ei |
ei |
Kaikissa ikäluokissa voimassa olevat pelisäännöt
1. Otteluissa noudatetaan eräin poikkeuksin SPL:n pelisääntöjä.
2. Kaikkien pelaajien on käytettävä säärisuojia.
3. Ottelukorttiin merkittyjen pelaajien päästävä pelaamaan ko. ottelussa.
4. Maalipotkun tai maaliheiton saa antaa mistä tahansa kohdasta rangaistusalueelta. Vastustajan etäisyys pallosta sama kuin vapaapotkussa (vähintään 5,5 m). H ja I ikäluokissa maaliheitossa sekä maalivahdin avauksissa on vastajoukkueen mentävä aina omalle kenttäpuoliskolle.
5. Paitsiosääntö on voimassa E- ja F-ikäluokissa.Muissa ikäluokissa paitsiosääntö ei ole voimassa. Rangaistusalueen tasalta alkavan ja päätyrajan välinen alue koko kentän leveydeltä on paitsioaluetta, jossa paitsiosääntö on voimassa.
Pelaaja on paitsioasemassa jos hän on lähempänä vastajoukkueen päätyrajaa kuin pallo sekä toiseksi alin vastapelaaja.
Paitsioasema on tuomittava jos pelaaja paitsioasemassa ollessaan osallistuu peliin.
6. Kulmapotku potkaistaan kentän kulmasta. Epäsuoria kulmapotkuja ei enää ole!
7. Joukkue saa ottaa kentälle yhden lisäpelaajan, kun vastustaja johtaa ottelua vähintään viidellä (5) maalilla. Etu menetetään eron kaventuessa kahteen (2) maaliin.
8. Pelinohjaaja käyttää vain vihreää erotuomarikorttia. Tilanteen niin vaatiessa pelaajaa voidaan kuitenkin huomauttaa tai jopa poistaa kentältä, mutta joukkue jatkaa täysilukuisena. Pelinohjaaja kirjaa kentältä poiston ottelukorttiin.
9. Jos hyökkäävälle joukkueelle tuomitaan epäsuora vapaapotku vastustajan rangaistusalueelta, niin vapaapotku suoritetaan rikkomuspaikankohdalta vähintään 5,5 m etäisyydeltä päätyrajasta.
10. Vastustajien on oltava aloituspotkuissa, vapaapotkuissa, maaliheitoissa, kulmapotkuissa ja rangaistuspotkuissa vähintään 5,5 metrin etäisyydellä pallosta.
11. Vaihdot ovat edestakaiset ja lentävät. Pelinohjaaja ei katkaise peliä vaihdon suorittamista varten, vaan joukkue suorittaa koko kentällisen vaihtonsa sopivassa pelikatkotilanteessa ( esim. oma rajaheitto tai kulmapotku)
12. Ohjatut sivurajaheitot. Väärän heiton suorittanut pelaaja saa yrittää uudestaan pelinohjaajan opastuksella niin kauan kunnes heitto onnistuu.
13. Rangaistuspotku potkaistaan 7,5 metrin päästä maalirajasta.
14. Rangaistuspotkukilpailuun saavat osallistua kaikki joukkueeseen nimetyt pelaajat. Valmentaja nimeää näistä 7 pelaajaa, jotka osallistuvat kilpailuun. Kolme pelaajaa aloittaa; jos tilanne kolmen potkaisijan jälkeen on edelleen tasan jatketaan vuorotellen kunnes ratkaisu syntyy. Jokaisen potkun potkaisee eri pelaajaa ja vasta kun kaikki kilpailuun nimetyt pelaajat ovat potkaisseet yhden potkun saa saman joukkueen pelaaja potkaista toisen potkun.
I- ja H-poikien sekä G-tyttöjen erikoissäännöt
1. Maalivahti saa ottaa pallon käteensä, kun oma kanssapelaaja potkaisee sen hänelle. 2. Maalivahdin ns. 6 sekunnin säännön rikkomisesta ei rangaista. 3. 5v5 -pelimuodossa maalipotkun tilalla on maaliheitto. Maaliheitto heitetään mistä tahansa osasta rangaistusaluetta. Maalivahti ei saa tehdä maalia suoraan omalta rangaistusalueeltaan. Pelissä olevan pallon maalivahti saa potkaista käsistään.
4. Maaliheitoissa sekä maalivahdin avauksissa on vastajoukkueen mentävä aina omalle kenttäpuoliskolle.
Peluuttaminen / Puolen Pelin Takuu
1.Ennen kauden alkuakäytävien pelisääntökeskustelujen yhteydessä joukkueen valmentajat, vanhemmat ja pelaajat sopivat keskenään miten Puolen Pelin Takuu toteutetaan ottelun / peli-illan / kauden aikana.
2. Jokaisen ottelukorttiin nimetyn pelaajan on oltava kentällä vähintään yksi neljännes, mutta suositellaan puolenpelin takuuta.
3. Vaihdot ovat edestakaiset ja lentävät. Pelinohjaaja ei katkaise peliä vaihdon suorittamista varten, vaan joukkue suorittaa koko kentällisen vaihtonsa sopivassa pelikatkotilanteessa ( esim. oma rajaheitto tai kulmapotku).
Yksittäistä sarjaottelua koskevat ohjeet
1. Jokaisesta ottelusta on täytettävä ottelukortti, johon kummatkin joukkueet merkitsevät joukkueen nimen, pelaajien nimet ja pelinumerot sekä ikäluokan ja lohkon, johon ottelu kuuluu. Ottelun jälkeen pelinohjaaja merkitsee ottelukorttiin lopputuloksen ja mahdolliset muut huomautukset. Kotijoukkue tai peli-illan järjestäjä huolehtii, että tiedot täytetään sähköisesti TuNL:n sivuilla (www.turunnappulaliiga.fi) olevassa ottelukortissa ja se lähetetään toimistolle mahdollisimman nopeasti.
2. Ottelun saa aloittaa, kun 7v7 pelimuodossa joukkueessa on vähintään viisi pelaajaa ja 5v5 pelimuodossa 4 pelaajaa
3. Jos joukkueella on yksittäisessä ottelussa 7v7 pelimuodossa vähemmän kuin kymmenen (10) pelaajaa tai 5v5 pelimuodossa kahdeksan(8) pelaajaa, voi joukkuetta täydentää oman alueensa saman tai nuoremman ikäluokan pelaajilla.
4. Mikäli joukkueilla on samanväriset peliasut, vaihtaa vierasjoukkue päällensä omat tai kotijoukkueen antamat peliliivit.
5. Alue/kotijoukkue järjestävät otteluun/peli-iltaan pelinohjaajan.
6. Ottelusiirtoja tulee välttää. Joissakin tapauksissa voidaan kuitenkin otteluita siirtää (esim. leirikoulun tai luokkaretkien takia). Ottelusiirto tapahtuu siten että joukkueet sopivat keskenään uuden pelipäivän ja ilmoittavat ottelusiirrosta TuNL:n toiminnanjohtajalle. Sekä ilmoittavat, jos otteluun on määrätty pelinohjaaja, myös hänelle. Kotijoukkue hankkii uuden pelinohjaajan.
Raportit sääntörikkomuksista
1. Jos otteluissa tapahtuu sääntörikkomuksia tai tulee erimielisyyttä sääntöjen tulkinnasta, voidaan niistä tehdä kirjallinen raportti Turun Nappulaliigalle.
2. Sarjaotteluista on raportti jätettävä kahden vuorokauden kuluessa ottelun päättymisestä toiminnanjohtajalle. Raportti on tehtävä kirjallisesti ja siitä on ilmoitettava raporttia koskevan alueen vastuuhenkilölle. Turun Nappulaliigan on viimeistään seitsemän vuorokauden kuluessa annettava palaute raportista.
3. Muissa otteluissa on sama käytäntö, mutta vastalause on jätettävä
kolmenkymmenen minuutin kuluessa ottelun jälkeen tapahtuman vastaavalle.
4. Pelaajan edustuskelpoisuutta koskeva vastalause voidaan tehdä kolmen vuorokauden kuluessa ottelusta. Kun edustuskelpoisuudessa on kyse ikärajasta tai asuinpaikasta, vastalause voidaan tehdä viimeistään kaksi viikkoa viimeisen sarjaottelun jälkeen.
Edustusjoukkueessa pelaavat pelaajat
Edustusjoukkueen toimintaan voi osallistua pelaaja, joka osallistuu myös aluejoukkueen tai yhteistyöseuran toimintaan (pelit/harjoitukset). Mikäli edustusjoukkueen toimintaan osallistuvalla pelaajalla on samanaikaisesti alueen sarja- tai turnausottelu kun edustusjoukkueella, pelaaja edustaa aluettaan.
Mikäli edustusjoukkueen toimintaan osallistuvalla pelaajalla on harjoitusottelu samaan aikaan edustusjoukkueen harjoitusten kanssa, pelaaja edustaa aluettaan. Edustus- ja aluejoukkueiden valmentajien tulee tehdä yhteistyötä ja keskenään sopia pelaajien järkevistä harjoitus- ja ottelukäynneistä. Periaatteessa molempien on joustettava.
Turnaukset
Aluejoukkueet saavat osallistua kaikkiin turnauksiin. Edellytyksenä on, että saman ikäluokan edustus- ja aluejoukkue ei osallistu samaan turnaukseen samassa ikäluokassa. Poikkeuslupaa tähän sääntöön voi anoa Turun Nappulaliigalta. Kaikista aluejoukkueiden järjestämistä turnauksista tulee ilmoittaa TuNL:lle kirjallisesti vähintään 1kk ennen turnausta. TuNL välittää tiedon Suomen palloliiton Turun piiriin. Kaikkiin aluejoukkueiden järjestämiin turnauksiin on nimettävä KAIKKI PELAA-vastaava. TuNL:n aluejoukkueiden järjestämissä turnauksissa on noudatettava Suomen Palloliiton nuorten turnauskriteereitä kaudella 2010.
Lasten ja nuorten valtakunnalliset turnauskriteerit Suomessa v. 2010:
Turnauslupa myönnetään piiristä seuran tekemän anomuksen perusteella.
Turnauslupa tarvitaanmyös korttelisarjoille/nappulaliigoille sekä muulle vastaavalle toiminnalle.
Ulkomaisiin turnauksiin tai ulkomailla pelattaviin otteluihin osallistuminen edellyttää ilmoitusta piirille.
Ohjeet koskevat kaikkea Palloliiton jäsenseurojen, piirien ja liiton järjestämää pelitoimintaa.
Turnauksen järjestäjällä ei ole oikeutta tehdä turnaus tai Kaikki Pelaa – sääntöihin omia sovelluksiaan.
Ohjeet turnausten hyväksymiselle vuodelle 2010 ovat:
1. Noudatetaan oman ikäluokan Kaikki Pelaa – sääntöjä
2. Pelitapa ja sarjajärjestelmä (selvittävä hakemuksesta) tarjoavat kaikille tasaveroisen mahdollisuuden pelata (joukkueiden ottelumäärät). Turnauksen järjestäjä vastaa ottelutulosten kirjaamisesta tapahtumassa.
3. Palkitseminen ei kohdistu joukkueisiin ainoastaan kilpailullisen menestyksen perusteella, sillä jokaisen mukana olevan joukkueen ja pelaajan osallistuminen on yhtä arvokasta. Ei rahapalkintoja.
4. Leikkimaailmassa pisteitä ei lasketa ja sarjataulukoita ei tehdä/julkaista. Tavoitteena on saada aikaan tasaisia otteluita. Tämä kohta on sääntö F9 ja sitä nuoremmille ikäluokille sekä vaihtoehtoinen E10-D13 – ikäluokissa.
5. Turnausten peliaikamaksimi/joukkue/päivä ikäluokittain:
120min D13 ja sitä nuoremmat
150min C14-C15
6. Turnauksella on nimetty jury, johon kuuluvat järjestäjän, yhden vierasjoukkueen ja erotuomareiden/peliohjaajien edustajat. Jury vastaa siitä, että turnauksessa noudatetaan Kaikki Pelaa – sääntöjä. Juryn tehtäviin kuuluu myös puuttua mahdollisesti esiintyvin rikkeisiin keskustelemalla yhdessä sääntöjen vastaisesti toimivan joukkueen vastuuhenkilöiden kanssa sekä tarvittaessa raportoida turnausluvan myöntäneelle piirille sääntörikkomuksista. Järjestäjän edustaja juryssa toimii samalla turnauksen Kaikki Pelaa - vastaavana (nimettynä turnausta hakiessa).
7. Turnausjärjestäjän tulee huolehtia tapahtuman turvallisuudesta (olosuhteet, tiedotus ensiavusta / lähimmästä sairaalasta) yhdessä osallistujien kanssa (joukkueiden omat huoltajat).
8. Pelien rinnalle suositellaan järjestettäväksi muutakin toimintaa, jotta turnaustapahtumista saadaan tapahtumaa korostava. Esimerkiksi taitoratoja tai muiden lajien kokeilua.
9. Turnausjärjestäjien tulee huolehtia, että leikkimaailmaikäisten tapahtumissa Pelinohjaajilla on käytössä vihreät kortit. Kortteja saa veloituksetta piirien ja Palloliiton toimistoilta.
Nämä ohjeet koskevat kaikkia Suomessa järjestettäviä kansallisia tai kansainvälisiä turnauksia. Turnauksella tarkoitetaan kaikkia liiton, piirin tai seuran järjestämiä tapahtumia, johon osallistuu vähintään neljä joukkuetta vähintään kahdesta seurasta.
|