|
Fortum Tutor on Palloliiton ja Fortumin vuonna 2009 yhdessä käynnistämä valtakunnallinen ohjelma, jonka avulla kehitetään juniorijalkapalloilun parissa toimivien valmentajien taitoja. Turun Nappulaliigan uudet tutorit ovat Janne "Pata" Virtanen ja Tapio "Hara" Harittu.
Apua ja iloa parhaaseen oppimisikään
Lapset aloittavat jalkapalloharrastuksen usein viisivuotiaina, pienten pelaajien valmentajilla ja ohjaajilla on kuitenkin vähiten kokemusta. Palloliiton alle 11-vuotiaiden parissa toimii viitisentuhatta valmentajaa, joista valtaosa on pelaajien vanhempia.
- Meille on tärkeää, että harrastus lähtee alusta asti etenemään oikein sekä lapsilla että valmentajilla. Lapsi on parhaassa oppimisiässä 5-11-vuotiaana, joten haluamme nostaa toiminnan laatua niin, että lapset oppisivat harrastuksessaan enemmän ja sitä kautta saisivat siitä enemmän iloa, Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen sanoo.
Yli 150 seuraa olisi halunnut tutorin
Tutorit toimivat ympäri Suomea, sillä ohjelmalla pyritään saamaan tukea kattavasti koko maahan. Reilun kuudenkymmenen tutorin voimin ohjelmalla pystytään tavoittamaan yli 2000 lasten valmentajaa yli 100 seurassa. Suuri osa halukkaista ei kuitenkaan saanut tutoria tälle kaudelle, joten ohjelmalle on selkeä tilaus.
Turun Nappulaliiga tarjoaa tutor-apua 20-24 joukkueelle
Turun Nappulaliiga tiedottaa Fortum-tutoroinnista lisää lähiaikoina. Mukaan otetaan noin 20-24 joukkuetta. Pääpaino tulee olemaan aloittelevissa ikäluokissa. Seuraa siis Nappulaliigan nettisivuja!
Janne Virtanen ja Tapio Harittu TuNL:n uudet tutorit
Seuramme tutoreina toimivat Janne "Pata" Virtanen sekä Tapio "Hara" Harittu. Janne Virtanen on opettaja, jolla on vuosien kokemus jalkapallosta sekä pelaajana että valmentajana. Pata on mm. pelannut FC Interin paidassa parikymmentä Veikkausliigaottelua.
Tapio Haritun tuntevat varmasti kaikki jalkapallon parissa toimineet. Hara on toiminut vuosikymmenet jalkapallon parissa eri toimissa. Viimeksi hän on toiminut SPL:n Turun piirin nuorisopäällikkönä sekä harrastemanagerina. Vuoden vaihteen tietämissä tämä ikuinen jalkapallon opiskelija Harittu jäi työstään eläkkeelle. Jalkapalloa Hara ei kuitenkaan jättänyt ja tämä on TuNL:n onni.
Vuoden 2010 tutorit
Ilpo Vesterinen FC Halikko / SalPa Virtanen, Janne TuNL Tapio Harittu TuNL Hannu Paatelo LiePa, APU, TarU, FC KyPS Kari Virtanen KaaNa, PiPS Jarmo Keränen HauPa Marko Hänninen KajHa, Kainuun nappulaliiga Jouni Seppälä FC LynX Pauli Miettinen Kuusamo Pasi Kurttila OLS Kimmo Halmkrona TP-47 Nopanen Jukka TPV Sami Päivinen Ylöjärven Ilves Tommi Jalkanen Nokian Palloseura Ari Jussila VaNL, Haka Anssi Ylinen Ilves Hans Pirttilä PuiU, Kellokosken Alku, Pakkalan PS Johan Treuthardt HIFK Vellu Kilpala PPJ Teemu Tavikainen KäPa Aleksi Valta HJK j Topi Pietilä MPS Inka Railo FC Kontu Pekka Lehmusvyöry EBK ja ACK, Tikka , Kapy Jani Viander TuPS Ja KP-75 Jukka Lottonen HyPS Heikki Saloranta LePa Timo Saari NUPS Tommi Koivistoinen VJS Janne Lipponen NJS, Rake, PEP Tuomo Hammarberg TiPS Kjell Friberg FC Honka Arto Tuohisto-Kokko GrIFK Petri Kurki FC Reipas Timo Nurmi PEPO Lappeenranta Matti Kuitunen MP, PU-62 Jani Lähde Kotkan Nappulat Harri Isotalo FC Loviisa Juha-Pekka Ruokonen LauTP Henri Halonen Kouvolan Sudet, Valkealan Kajo, Kumu JT, Korian Ponsi, Tommi Vitikainen MiKi, Ristiinan Pallo Soininen Timo JJK-juniorit Ville Priha MuurY, FCV Hanna-Mari Toivonen JyPK Markku Vertainen Äänekosken Huima, Suolahden Urho Jarno Virta KeuPa, MultiAnts, HPP, PetPet Matti Silvennoinen Nousu, Komeetat Torbjörn Holmgren Vasa IFK Rauno Vahtera VPS juniorit Kari Taira Sepsi-78, FC Seinäjoki Petri Kangaskokko TP-Seinäjoki, SISU (Seinäjoki), Ilmajoen Kisailijat (IK), Lesonen Rauno KPV Kokkola/Lohtajn Veikot, Kälviän Tarmo, Kannuksen Ura Michael Käld Piiritutor Tommi Kautonen Jaro Kari Pakkanen KMF-Juniorit (Kuopio), Markku Romppanen SiPS Mikko Määttänen Jippo Joensuu Ensio Pellikka KuPS Marko Pesonen PK-37, KiuPa, Lapa-95, Klubi-36, Johan Carlsson IFK Mariehamn/Finnström/Sund Daniela Haglung Lemlands IF, Eckerö IK, Jomala IK, Hammarlands IK, IF Fram Pasi Pihlavisto FC Jazz j ja PiTu, Luve Elmeri Elo FC Rauma, FC Eurajoki, UTU-futis
Lisätietoa ohjelmasta http://www.fortumtutor.fi/ |