Kauden 2021 katsaus

4.1.2022


Turun Nappulaliiga vuonna 2021.

 

Turun Nappulaliigan vuosi 2021 oli vähintäänkin vaiherikas. Alkuvuodesta toimintaa hankaloitti Koronasta johtuvat rajoitukset, mutta kevään koittaessa peli- ja harjoitustoiminta pääsi jatkumaan normaalisti. Kesällä saatiin myös ylpeydellä nauttia neljän meillä jalkapallon aloittaneen jalkapalloilijan esiintymisiä miesten EM-kisoissa. Kentällä esiintyivät entiset nappulaliigalaiset Lukas Hradecký, Joni Kauko, Jere Uronen ja Marcus Forss. Kuka on seuraava?

 

Alkuvuoden haasteet

Toiminnanjohtaja Teuvo Mäkinen koki vuoden aloituksen seuralle haastavana.

- koska pelitoiminta oli laitettu kieltoon, niin emme valitettavasti päässeet talvella pelaamaan seuran omaa Silja Line - Talvisarjaa. Rajoitukset koskivat myös ohjeistuksia kuinka voidaan harjoitella ja myös pelaaminen oli harjoituksissakin käytännössä kielletty. Tämä vaikutti monen pelaajan motivaatioon ja tunnelmat olivatkin joukkueissa hieman alakuloiset. Kiitokset kuitenkin kaikille toimijoille, että esimerkillisesti noudatimme ohjeistuksia ja joukkueissa toiminta jatkui, sekä pelaajat pidettiin mukana liikunnan parissa. Kesällä sarjapelien pyöriessä kaikki toimi jo normaalisti.

Toinen suuri haaste alkuvuodesta oli harjoitusolosuhteiden kaventuminen. Turun Nappulaliigalle oli varattuna viikossa useita vuoroja Poropuiston hallista, joka valitettavasti lumen painosta painui alas eikä sitä saatu enää nostettua käyttöön, hallin omistavan tahon lukuisista yrityksistä huolimatta.

- Talvisarjan peruuntuminen oli luonnollisesti erittäin valitettavaa. Tämä kuitenkin mahdollisti talvisarjaan tarkoitettujen vuorojen käyttämisen joukkueiden harjoitteluun. Näin saatiin valtaosa Poropuiston hallin vuoroista paikattua. Luonnollisesti harjoitustila/joukkue kaventui huomattavasti lähes jokaisella harjoitusvuorolla. Tässä yhteydessä haluankin osoittaa suuren kiitokseni joukkueiden valmennusryhmille joustavuudesta ja ymmärryksestä tilanteen osalta, toteaa valmennuspäällikkö Pauli Koski.

Kevät koittaa ja pelit jatkuvat

Keväällä päästiin taas jatkamaan jalkapallotoimintaa normaalisti. Joukkueet harjoittelivat ja pelasivat seuramme omaa Osuuspankin Kesäsarjaa normaaliin tapaan ympäri Turkua. Kauppari- joukkueemme taas pelasivat piirisarjoja, miniliigoja ja kiersivät erilaisissa turnauksissa. Kesäkuun puolessa välissä Turun Nappulaliigan yksi suurimmasta päätapahtumista; Hradecký Napero Games keräsi 21 joukkuetta pelaamaan Terveystalo areenallemme ikäluokista- 2013 ja -2014.

Seuramme edustusjoukkueet menestyivät omissa sarjoissaan ja turnauksissa mainiosti. Kruununa 2009-ikäluokan Eteläliigan kahdeksas sija. 2007-ikäluokka karsi syksyllä Eteläliigaan ja nousua tavoitellaan taas ensi kaudella. 2010-ikäluokka on aloittanut mainiosti omat karsintansa kohti Ykköstä ja sitä kautta järjestettävään Eteläliigaan. Myöskin 07-09 –tytöt taistelivat hienosti T13 sarjan Ykkösessä kärkikastissa. Tulevalla kaudella myös T14 sarjassa haasteet kovenevat siirryttäessä pelaamaan 11v11 pelejä, kertoo Koski.

Loppukesästä käynnistettiin myös Kauppari 2014 toiminta. Mukaan valittiin alkuun 25 pelaajaa ikäluokan aluejoukkueista.

Syksyllä pelattiin 2010 –ikäluokan Jukka Paatelo –turnaus Impivaaran nurmella ja LähiTapiola areenalla. Perinteikkään, jo 19. kerran järjestetyn turnauksen Liigan voiton vei tällä kertaa Åbo City Kanoner Blåa- joukkue ja Divarin voitti Hepokullan joukkue. Erityisesti mieltä lämmitti suuri yleisömäärä kumpanakin tapahtumapäivänä sekä pelaajien selkeä nauttiminen peleistä. Kentällä nähtiinkin intohimoa, upeita yksilösuorituksia sekä todellista TuNL-asennetta.

 

Kentän ulkopuolellakin tapahtuu

Miika Weckman aloitti syksyllä uutena seurakoordinaattorina Marika Huurteen siirryttyä uusien haasteiden pariin KaaPoon.

- Viestintää kehitetään sosiaalisessa mediassa ja seuran muilla sisäisillä kanavilla. Suurimpana viestinnällisenä asiana haluamme tuoda esille, että olemme monipuolinen koko perheen jalkapalloseura, jossa lapset ovat keskiössä. Meillä kaikkien on hyvä ja hauska harrastaa jalkapalloa. Meidän seurasta löytyy niin matalan kynnyksen aloittamisen mahdollistavat ns. Aluejoukkueet, jotka toimivat kodin lähellä ja toisaalta meillä on myös tavoitteellisesti toimivat korkean kilpatason Kaupparit.

-Aluejoukkueissa harrastaminen on edullinen ja hyvä vaihtoehto lapsen liikunnalle. Joukkueet muodostuvat asuinalueen ikäluokan lapsista, eli käytännössä piha- ja koulukavereista. Kausimaksukin on vain 150€ vuodessa ja tämä sisältää pelipaidan, vakuutuksen ja vapaaehtoisesti toimivien toimihenkilöiden koulutukset.

- Rekisteröityjä toimihenkilökoulutuksia meillä oli vuonna yli sata. Valtaosa koulutuksista oli aloittavien valmentajien koulutuksia. Seurana kannustamme valmentajiamme kouluttautumaan, koska se on suoraa hyötyä lasten jalkapalloon. Uusi kattava koulutuskalenteri julkistetaan alkuvuodesta, ja tavoitteena on tietenkin saada uusia valmentajia mukaan ja vähän kokeneemmat valmentajat jatkokursseille. Voimme ylpeänä sanoa, että meillä on Suomenkin mittakaavassa valtavasti koulutuksia toimihenkilöille, ja ne ovat kaiken lisäksi ilmaisia meidän valmentajillemme ja joukkueenjohtajille.

Seura on myös aloittanut oman YouTube –kanavan ylläpidon, johon tuotetaan sisältöä pelaajiamme ja valmentajiemme varten. Kaikki seuraajat Facebookiin ja Instagramiin otetaan mielellään vastaan, jotta saamme viestiä seurasta sekä toiminnastamme laajemmalle piirille.

Nappulaliigalta on tänä vuonna tullut uusia suosittuja seuran kannatusvaatteita myyntiin. Kaupunkikuvaan halutaan ehdottomasti enemmän meidän seuraa näkyviin värein ja logoin. Uusia tuotteita jäsenille ja kannattajille mietitään jatkuvasti. Kaikki tuotteet mietitään jäsenien tarpeiden mukaan.

- Seuran capit eli lippikset menivät kuumille kiville koko kesän ajan. Nyt joulun alla myimme päivässä uusia talvipipojakin liki sata kappaletta.

Seuran olosuhdejaoston väki laittoivat Terveystalo Areenan kopin aivan uuteen uskoon tänä vuonna ja niiden hedelmistä päästää taas nauttimaan keväällä. Oman kentän hoito ja uudistukset ovat ottaneet aimo harppauksen eteenpäin. Iso kiitos siitäkin kuuluu meidän olosuhdejaostomme tekijöille.

 

Seuran puheenjohtaja kiittää ja puhuu talviharjoittelun olosuhteista

Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman haluaa kiittää kaikkia toimihenkilöitämme ja pelaajia kuluneesta kaudesta. Myös seuranjohtokunnassa on ollut hyvä tekemisen meininki koko vuoden ajan ja seuraa on pyritty kehittämään vielä toimivampaan suuntaan. Seurassa on hyvä yhteishenki ja toivottavasti pääsemme taas syksyllä 2022 yhdessä viettämään seuran kaudenpäättäjäisiä perinteiselle laivaristeilylle ja kiittämään henkilökohtaisesti kaikkia.

- Risteily on vallitsevan pandemian takia jouduttu perumaan jo kahdesti. Toivottavasti seuraavana syksynä pääsemme jo koko seuran voimin juhlimaan kaudenpäätöstä.

Valtava määrä vapaaehtoisia pyörittää seuran laadukasta arkea viikosta toiseen ja tämän kokoisessa kaupungissa voimme olla ylpeitä näistä kaikista toimijoistamme.

- Meillä on viikoittain vähän vajaa 400 vapaaehtoista mahdollistamassa lasten harrastamista. Tuo luku on aivan uskomattoman hieno ja siitä olen todella kiitollinen sekä ylpeä koko seuran puolesta. Tämä kertoo mielestäni siitä, kuinka tärkeä tämä seura on meille turkulaisille. Viime vuosina olemme kehittyneet seurana valtavasti, niin toimintatavoiltamme kuin kenttätyöskentelyn osalta ja kehitys jatkuu edelleen. Pelaajamäärämme ovat pienessä kasvussa, vaikka takana on kaksi haasteellista kautta.

- Hienoja hetkiä nappulaliigalaisille ovat varmasti olleet EM-kisoissa entisten nappulaliigalaisten esiintymiset ja Reijo Pihlille myönnetty Palloliiton kunniapalkinto. Kaupungin valtuutetut ovat tietääksemme ehdottaneet myös Runosmäen kentän nimeämistä Lukas Hradeckýn mukaan, jota myös seuramme on puoltanut.

Jutun alussa mainittiinkin meidän seuramme talviharjoittelun olosuhteista. Högerman avaakin Turun Nappulaliigan ajatuksia asiasta.

-Turun kaupunki on viimein uudistamassa omaa liikuntapaikkaverkostoaan. Olemme seurana olleet todella aktiivisia kaupungin suuntaan ja tuoneet julki omat tarpeemme, mielipiteemme sekä tahtotilamme. Tällä hetkellä vuokraamme valtavalla summalla talviharjoittelutiloja joukkueillemme yksityisiltä hallitoimijoilta. Meillä on selvä visio, tahtotila ja tavoite siitä, miten saisimme Turun Nappulaliigalaisille varmistettua kunnon jalkapallo-olosuhteet talviharjoittelua varten. Aktiivinen taustatyö paremmin seuraamme palvelevan talviharjoitteluolosuhteen eteen jatkuu.

 

Turun Nappulaliiga kiittää kaudesta 2021 kaikkia toiminnassa mukana olleita pelaajia, perheitä, toimihenkilöitä ja yhteistyökumppaneita.

 

Terveisin

Turun Nappulaliigan johtokunta sekä toimiston väki