Kilpailusäännöt

 

Vierasjoukkue toimittaa AINA kokoonpanoluettelon järjestävälle alueelle ennen ottelua !

Nappulaliigan kilpailusäännöt

 

Osallistumisoikeus

 

1. Turun kaupunki on jaettu alueisiin, johtokunta voi tarvittaessa muuttaa aluerajoja, muutoksista ilmoitetaan sitä koskevien alueiden yhdyshenkilöillle.

2. Kaikki alueet, jotka vuosittain erikseen ilmoitettavaan määräaikaan mennessä ilmoittautuvat ovat oikeutettuja osallistumaan Turun Nappulaliiga ry:n järjestämiin sarjoihin.

3. Joukkueet ilmoittautuvat sähköisellä ilmoittautumislomakkeella määräaikaan mennessä. Lomakkeen kaikki kohdat tulee olla täytettynä.

4. TuNL:n joukkueissa saavat pelata kaikki tytöt ja pojat. Alaikärajaa ei ole, mutta joukkueita ei velvoiteta ottamaan kahta vuotta ikärajaa nuorempia pelaajia joukkueeseensa. TuNL suosittelee aloitusiäksi eskarivuotta.

5. Pelaajalle ei saa asettaa mitään taloudellisia velvoitteita pelaajamaksun lisäksi mukaan pääsyn edellytykseksi.

6. Johtokunta ilmoittaa keväisin sarjoihin ilmoittautumisen yhteydessä joukkueille järjestettävät ikäluokat ja ikärajat. Alueet voivat osallistua kaikkiin ikäluokkiin usealla joukkueella. Jos alueen jossakin ikäluokassa on yli 15 pelaajaa, on suositeltavaa ilmoittautua sarjaan kahdella tai useammalla joukkueella.

7. Syyskierrokselle tulevat UUDET joukkueet on ilmoitettava TuNL:n toimistolta tulevien ohjeiden mukaisesti.

8. Sarjoihin osallistuvalla alueella on oltava pelikelpoinen kenttä.


Edustusoikeus

 

Poikien on pelattava sen alueen joukkueessa, johon he asuinpaikkansa mukaan kuuluvat.

Jos alueella ei ole ikäluokassa joukkuetta tulisi poikien ensisijaisesti pelata saman alueen vanhemman ikäluokan joukkueessa.  Mikäli vanhemman ikäluokan joukkueessa pelaaminen ei ole mahdollista (esim. E-pojat) tai pelaaminen vanhemmassa ikäluokassa ei ole mielekästä, voi TuNL vahvistaa pelioikeuden jonkun toisen alueen joukkueessa. Lupa on anottava kirjallisena TuNL:n johtokunnalta.

Jos pelaaja kesken kilpailukauden muuttaa toiselle alueelle saa hän siirtyä uuden alueen joukkueeseen tai jatkaa vanhalla alueella. Jos hän on pelannut vanhalla alueella vähintään yhden täyden kilpailukauden saa hän niin halutessaan jatkaa siinä joukkueessa koko nappulauransa. Mikäli pelaaja kuitenkin vaihtaa uuden asuinpaikan joukkueeseen, hän ei enää saa palata vanhaan joukkueeseensa.                                                                                                                                                            
Ellei tyttöjen oman asuinpaikan alueella ole tyttöjoukkuetta, saavat he vapaasti valita tyttöjoukkueen missä pelaavat. Tämän valinnan suoritettuaan tyttö rinnastetaan sen alueen pelaajiin, jonka hän on valinnut joukkueekseen, eikä hän voi enää vapaasti siirtyä toiselle alueelle, muutoin kuin TuNL:n kilpailusääntöjen mukaan. Mikäli omalle alueelle perustetaan joukkue, tulee tyttöjen siirtyä siihen elleivät ole edustaneet täyttä kautta jotain toista joukkuetta. Suosituksena on, että pelattaisiin sen alueen joukkueessa missä asutaan. Tyttö voi pelata myös oman alueensa vuotta nuoremmassa tai oman ikäluokkansa poikajoukkueessa. Jos tyttö aloittaa kilpailukauden alueen poikajoukkueessa on hänen pelattava siinä koko kilpailukausi.

Kaikista kilpailukauden aikana alueelta toiselle tapahtuvista siirroista on tehtävä kirjallinen ilmoitus TuNL:n toimistolle pelaajarekisterin pitäjälle.

Jos pelaaja muuttaa toiseen kuntaan, hän saa jatkaa pelaamistaan Turun Nappulaliigassa niin halutessaan.

Mikäli pelaajan isä tai äiti valmentaa joukkuetta muulla alueella kuin he asuinpaikan mukaan kuuluisivat, saa heidän poikansa tai tyttärensä pelata isänsä tai äitinsä valmentamassa joukkueessa. Edellytyksenä on, että vanhempi osallistuu aktiivisesti valmennukseen ja on suorittanut SPL:n E-ja D-tason kurssin. Edustusoikeuden myöntää TuNL:n johtokunta.

Johtokunnan tai kilpailujaoston myöntämät poikkeusluvat ovat voimassa yhden pelikauden.

 

Pelikenttä

 

7vs.7 ja 8vs.8 

Kentän suositeltava koko on noin 40 x 60 metriä.                                                                              Aloitusympyrän halkaisija on 11-12 metriä.
Rangaistusalueen koko on 11 x 30 metriä.

Maalin koko on 2 x 5 metriä.

 

5 vs. 5

Kentän suositeltava koko on noin 30 x 40 metriä.                            

Aloitusympyrän halkaisija on 11-12 metriä.
Rangaistusalueen koko on  8 x 15 metriä.
Maalin koko on 2 x 5 metriä.
 

Jokaisella kentällä tulee olla seuraavanlainen ensiapuvarustus:

Puhdasta vettä
Sideharsoa
Pikasiteitä
Idealsiteitä
Kertakäyttöisiä kylmäpusseja

 

 

Pelaajien varusteet

Kaikkien pelaajien on käytettävä säärisuojia.

Säärisuojien on oltava kokonaan sukkien peittämät.

Mikäli joukkueilla on samanväriset peliasut, vaihtaa vierasjoukkue päällensä omat tai kotijoukkueen antamat peliliivit.                                                                      

Maalivahdin pelipaidan värin on erotuttava muiden pelaajien paitojen väristä.