Valmentajat

TuNL valmentajat suunnitelevat harjoitukset seuran valmennuslinjauksen mukaisesti. Meidän valmentajiemme treeneissä on pallollista tekemistä mahdollisimman paljon ja harjoituksissa keskitytään henkilökohtaisen taidon kehittämiseen. 

Valmentajat kannustavat lapsia yrittämään parhaansa ja kehuja jaetaan säästelemättä. Tällä tavoin saadaan lapset innostumaan ja tsemppaamaan.

Harjoituksissa tulee olla vauhtia, paljon tekemistä pallon kanssa ja pallon kanssa pyritään nopeisiin sekä teknisesti oikeisiin suorituksiin. 

Meidän treenistä lasten on tarkoitus lähteä kotiin posket punaisina ja harjoittelusta väsyneinä.

Hyvän valmentajan tunnusmerkit

 
Ymmärtää lajia 
Jotta voi opettaa, täytyy tietää itse. Turun Nappulaliigan valmentajia pyritään jatkuvasti kehittämään. Valmentajien pelaajatausta ei ratkaise. Tiedon lajista voi hankkia myös muulla tavalla.
 
Haluaa oppia uutta 
 Jatkuva oppiminen on edellytys toimimiselle lasten ja nuorten valmentajana. Toivomme, että seuramme valmentajat osallistuvat aktiivisesti seuran omiin sekä muihin koulutustilaisuuksiin. Sir Alex Fergusonkaan tuskin enää pärjäisi 80-luvun metodeilla ja ajatuksilla.
 
Osaa motivoida
Innostus on tarttuva asia. Parhaat valmentajat täyttävät pelaajansa innostuksella sekä intohimolla ja saavat nämä rakastamaan omaa lajiaan.

Tuntee pelaajansa
Valmentajan tulee tuntea jokaisen pelaajansa vahvuudet ja heikkoudet ja pyrkiä rakentamaan vahvuuksien varaan. Pelaajien kehittäminen ja käsittely on huomattavasti helpompaa, mikäli valmentaja tuntee pelaajansa.
 
On tehokas viestijä
Hyvä valmentaja on puheissaan selkeä ja lasten tasolla. Kiitos hyvästä suorituksesta on olennainen osa hyvää viestintää. Kiitoksen antaminen ei ole suomalaisen kulttuurin vahvuuksia, mutta TuNL:n valmentajat voivat muuttaa tätä asiaa.
 
Kuuntelee
Valmentajien tulisi aistia ja kuunnella pelaajien mielipiteitä. Pelkkä kuuleminen ei kuitenkaan aina riitä. Pelaajien näkemyksiä tulee ottaa myös huomioon.
 
On kurinalainen
Pelaajat pitävät siitä, että toiminta on valmentajien ”hanskassa” ja järjestyksessä. Pelaajien ja valmentajien tulee noudattaa yhdessä sovittuja sääntöjä niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.
 
Johtaa esimerkillä
Valmentajan esimerkin vaikutus on valtavan iso. Jos haluat kunnioitusta, osoita sitä itse. Valmentaja voi edellyttää vain sellaisten sääntöjen noudattamista, joihin hän itsekin sitoutuu.
 
On sitoutunut 
Parhaat valmentajat valmentavat rakkaudesta lajiin. Lajirakkauden lisäksi hyvän valmentajan on aina ajateltava pelaajan etua.