Tapahtumajaosto on aloittanut toimintansa

31.5.2023

Seuran uusi Tapahtumajaosto on jatkossa järjestelemässä ja organisoimassa seuramme turnauksia sekä muita tapahtumia. 

Tapahtumajaoston toiminnan kautta tulleita varoja ohjataan vähävaraisten tukirahastoon sekä aluetoiminnan tukemiseen. 

- meillä on hyvä ja kokenut ryhmä toimihenkilöitämme jaostossa. Tarkoitus on nimenomaan organisoida tapahtumien toimintaa ja saada omalla innokkuudellaan jäsenistöstämme talkoolaisia. Turnauksen aikana löytyy paljon pieniä tehtäviä kuten mokkapalojen tai pullan leivontaa, tunnin buffetvuoroja ja grillimestarin hommia. Pienikin panostus sekä apu on merkittävä. Tapahtumajaoston toiminnalla keräämät varat käytetään mm. vähävaraisten perheiden harrastamisen tukemiseen ja seuran aluejoukkueiden kenttätoiminnan kehittämiseen sekä tukemiseen. Ajatuksena on saada mukaan vanhempia ainakin turnauksiin osallistuvista joukkueistamme, kertoo seurakoordinaattori Miika Weckman tapahtumajaoston toiminnasta.

Toivottavasti saamme paljon innokkaita apulaisia, jotta lapsille sekä nuorille saataisiin mahdollisimman kivoja ja muistorikkaita tapahtumia.


Tapahtumia, joihin haemme vapaaehtoisia:

Napero Games 10.-11.6.

Paatelo Turnaus 16.-17.9.

Reijo Pihl Nappula Cup 14.-15.10 (48 joukkuetta).

OP Kesäsarjan avausviikonloppu huhtikuussa 2024 (Kaikki meidän seuran aluejoukkueet).


Kiinnostuitko vapaaehtoisesta talkootyöstä? Ota yhteyttä seurakoordinaattori Miika Weckmaniin miika.weckman@turunnappulaliiga.fi