Uittamo 2012 Åifk Spring Cupin voittoon

24.4.2023

Turun nappulaliigan Uittamon alueen 2012-syntyneiden ryhmässä on pelureita yli kolmekymmentä. Ennen ns. viimeisen nappulaliigakauden alkua kevättalvella taustajoukot kerääntyivät pohtimaan sitä, miten viimeinen kausi nappulaliigalaisina viedään läpi. Keskeisenä ajatuksena oli, että joukkueen buffetkassa saadaan kulumaan, pelurit saavat mahdollisimman paljon kokemuksia laajalla rintamalla ja ennen kaikkea miten jalkapallokärpänen saadaan jatkossakin surisemaan mahdollisimman monen pelaajan olkapäällä.

Päätettiin edetä kolmen joukkueen voimin pyrkimyksenä turvata jokaiselle peliryhmälle tasaisia pelejä ja turnauksia kauden aikana. Paikallisen Åifk:n kevätturnaus Spring Cup nähtiin hyvänä kauden avaajana, tavoitteena saada uusia vastustajia nappulaliigan oman sarjatoiminnan ulkopuolelta.

Lauantaina 22.4. pelasimme alkulohkon puhtaalla pelillä vastustajina Jomalan Ik, Mynämäen pallo sekä Ksf Kemiöstä. Aurinko helli, pallo liikkui ja buffetin tarjonta piti pelurimme energisinä koko pitkän päivän.

Sunnuntaina 23.4. ensimmäinen sijoitusottelu oli todellinen trilleri. Tuto siirtyi ottelun alussa hieman unista Uittamon Hai -joukkuetta vastaan 2-0 johtoon. Ensimmäisen puoliajan loppuun saimme tärkeän kavennuksen, joka sytytti joukkueen taistelemaan voitosta. Tasoitus tuli toisen puoliajan puolessa välissä. Tasainen ja hyvätasoinen futismatsi piti myös katsojia otteessaan ja kuin kruunuksi ottelun viimeisellä minuutilla Uittamon joukkueen tsempparinakin palkittu Daniel taikoi kuin tyhjästä sellaisen tahtomaalin, joita ei näe edes valioliigassa. Päivän toisessa sijoitusottelussa Uittamon Hait jatkoivat siitä mihin ensimmäisessä ottelussa jäi, eli taistelevaan ja kavereille pelaavaan moodiin ja näin ollen turnauksen päätteeksi ”poika” nousi ilmaan. Parasta tässä kaikessa oli seurata pelureiden iloisia ilmeitä ja riemua kultamitalit kaulassa. Nuo hetket muistetaan ja ne ovat pelaajille, vanhemmille ja taustajoukoille korvaamattomia.